Inferno: Idols-voittaja Ari Koivunen kamppaili pitkään alkoholismin kanssa – ”Saatoin juoda pari pulloa viskiä ollessani yksin kotona”
Idols-kilpailun kolmannen tuotantokauden voittanut tunnettu laulaja Ari Koivunen laittoi korkin kiinni vuonna 2009 kamppailtuaan pitkään alkoholiongelman kanssa.
– Alkoholismini oli edennyt siihen, että saatoin juoda pari pulloa viskiä ollessani yksin kotona. Ihan vain sitä varten, että sain nukutuksi. Se ei onnistunut kuin ryyppäämällä itsensä sammuksiin. Alkoholismi oli kulkenut mun suvussa, ja silloin hyväksyin sen ja sanoin keikkamyyjällekin, että Koivusen pojan juopottelut taitaa olla nyt juopoteltu, Ari Koivunen kertoi Inferno-lehdelle.
Ari kertoo, ette hän saattoi juoda päivän aikana jopa kolmet kännit. Siitä huolimatta hän oli aina siinä kunnossa, että pystyi nousemaan yleisön eteen.
– Jo soolobändin kanssa päivät saattoivat olla sellaisia, että vedettiin kolmet kännit päivässä. Yhdet aamulla, kun lähdettiin liikkeelle. Tirsojen jälkeen soundcheck, ja sitten taas kännit. Päikkärit hotellilla, keikan aikana taas nousuun ja siitä sitten aamuun asti. Ja sitten rumba alkoi alusta. Mutta keikat vedettiin aina ammattimaisesti ja kunnialla, Ari kertoo.
Lue myös:
Raitistunut Redrama paljastaa synkimmän hetkensä päihdehelvetissä: ”Ajattelin, etten halua elää”
IS: Terveysongelmien kanssa kamppaillut Redrama erosi 18 vuotta nuoremmasta rakkaastaan!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen