Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Ari Koivunen synnytti hurjan ilmiön 15 vuotta sitten – Mitä Idols-voittajalle kuuluu nyt?

Ari Koivunen nousi koko kansan suosikiksi voitettuaan television Idols-laulukilpailun. Mies tekee edelleen musiikkia, mutta ei enää laula "kovaa ja korkealta".

Ari Koivunen voitti Idols-tv-ohjelman erittäin suuren mediamielenkiinnon saattelemana vuonna 2007. Korkeisiin ääniin yltänyt 22-vuotias hevilaulaja hurmasi ohjelmaa seuranneet, ja voiton jälkeen hänestä leivottiin koko kansan Hevi-Ari.

Koivunen sanoo Idolsin olleen isoine tuotantoineen kokemus, jollaista ei toista tiellä ole osunut. Hän sanoo suhtautuvansa ohjelmaan nykyisin erilailla kuin voittonsa aikoihin.

– Minulla oli osittain järkevää ja osittain epärationaalista angstia sitä kohtaan. Ei ollut tarkoitus lähteä sinne kilpailemaan, ja mietin melkein joka päivä, pitäisikö lähteä pois ohjelmasta.

Syynä epämiellyttävään oloon oli, että Koivunen koki olevansa ensisijaisesti bändimuusikko – ja Idolsissa oli kyse laulusolistikilpailusta. Hänellä oli kisaan osallistuessaan bändi, mutta se päädyttiin laittamaan telakalle voiton jälkeen. Koivunen profiloitui voiton jälkeen sooloartistiksi eikä bändi päässyt leimasta eroon vaikka yritti.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa Etelä-Saimaa digi hurjaan tarjoushintaan!

Tilaa 3 kk vain 3,90 €/kk

  • Esaimaa.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Mobiilisovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi-, Kymensanomat.fi- ja Lansi-Savo.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja mobiilisovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi